Jo
kouluun mennessäni osasin lukea. Olin kuunnellut vieressä, kun
isommat sisarukset tekivät läksyjä ja oppinut lukemisen
huomaamatta. Siihen aikaan joissakin taloissa oli kirjastoja, ei
kuitenkaan minun kotonani.
Huikurin koululla oli kuitenkin kirjasto,
josta lainasin ahkerasti. Hyvä oli, että opin ja totuin lukemaan.Taidosta on ollut iloa elämän eri vaiheissa
Noin
45 vuotta sitten sairastuin astmaan. Erityisesti talvella ulkona
liikkuminen oli hankalaa, jos pakkasta oli yli 10 astetta.
Kirjastoautopysäkki oli 2 km:n päässä talostamme Itä-Ähtärissä.
Lukeminen olisi jäänyt talvella vähäiseksi ellei ystävällinen
kirjastovirkailija Juhani Akonniemi olisi avustanut.
- Laita vaan kori tien varteen talon kohdalle. Kyllä
minä siihen kirjat toimitan, lupasi Juhani.
Lupaus
piti. Saimme ikkunasta katsella, koska kirjastoauto tulee. Juhani
tiesi lukutottumuksistamme. Sodat kokenut mieheni luki mielellään
uusimpia sotakirjoja. Minä pidän elämäkerroista. Laila
Hietamiehen kirjat halusin aina ja pitihän sitä välillä saada
lukea rakkausromaanejakin. Runoja luen mielelläni, mutta enemmän
vielä pidän niistä lausuttuna. Erityisesti Eino Leinon runoihin
haluan palata aina uudestaan.
Ei
talomme kohdalle koskaan varsinaista pysäkkiä tullut, mutta palvelu
pelasi silti. Kesällä saattoi hyvin käydä varsinaisella pysäkillä
kahden kilometrin päässä. Yleensä minä kävin hakemassa kirjat
miehellekin.
Nyt
en enää näe lukea kirjoja, mutta saan Näkövammaisten
keskuskirjastosta levyjä, joita sitten kuuntelen heidän
toimittamallaan laitteella. Levyillä on sekä hyviä kirjoja että
myös vähemmän kiinnostavia ulkomaisia romaaneja ääneen luettuna.
Miten tulisin toimeen ilman kirjoja?
Ystävälliset
kiitokset kirjastoautonhoitaja Juhani Akonniemelle!
Saima
Kiminki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti